Mersuinnostukseni alkulähteillä

Minun kotona ei ollut mersuja eikä ylipäätään autoakaan ennekuin v 1970. Isälläni ei ollut edes auton ajokorttia. Hänellä oli vain traktorikortti. Velimies taas oli vannoutunut Volvo mies. Traktoritkin oli meillä Volvoja. Ensimmäisen kerran olen ollut mersun kyydissä Kalajoella, jossa koulukyytiä kuljetettiin taksilla. Naapurin mies kävi töissä Saudeissa  ja toi sieltä mersun, mutta ei pikkupoika noista silloin mitään tajunnut. 

Mersuinnostuksen sytytti ensimmäisen työpaikkani (Elektrobit OY) eräs esimies 80-luvun loppupuolella. Hänellä oli 70 luvun SL mersu. Kävimme hänen kanssaan Haukiputaalla eräässä firmassa jonka nimeä en enään muista mutta sen firman logossa oli kuva auton etumaskista, joka oli katkaistu keskeltä. Toinen puoli oli valkoinen ja toinen musta. Logo kuvasi hyvin firman toimintaa. Periaatteena oli vaihtaa vanhaan suomalaiseen käytöstä poistettuun ambulanssi mersuun kori joka oli tuotu Saksasta. Sitten kolmen vuoden päästä vaihdettiin koko muukin tekniikka. Näin saatiin Suomeen uusi-vanha ässä mersu ilman veroja. 
Olin nyt saanut tietämättäni mersu ”tartunnan”, mutta se pysyi vielä pitkään piilevänä. Ajelin vielä 16 vuotta volkkareilla. Ns saippualaatikko Passateilla. Olin tottunut jo Foordien aikaan (1982-1994) hitsaamaan ja maalaamaan autoja ja lisäksi olin hankkinut kohtuulliset työtilat nostureineen joten vaativatkaan remontit eivät pelottaneet. 

Niinpä volkkarin omistaminen sujui mielestäni hyvin, enkä pitänyt ollenkaan epänormaalina sitä, että volkkarin alustaan piti vaihtaa niveliä joka vuosi ja pohjaa piti hitsata, sekä koneen jäähdytysjärjestelmän vuodot, öljyvuodot ja kansiremontit tuntuivat siihen aikaan aivan normaaleilta asioilta. Luulin silloin että näitä asioita tekevät koko ajan kaikki muutkin vanhojen autojen omistajat. Olihan volkkarissa sentään paljon paremmat jarrut kuin Ford Escortissa. Jossain vaiheessa olin erään työkaverin (Lauri T) kyydissä, joka omisti W124 200D mersun. Tällä mersulla oli ajettu 200.000km ja se oli vielä kuin uusi auto. Kysyin omistajalta montako kannentiivistettä tähän on pitänyt vaihtaa. Ei yhtään sanoi omistaja.. Olin aivan ihmeissäni…. voiko joku moottori kestää niin pitkään. Ei silloisella tulotasolla ollut mitään mahdollisuuksia Mersun ostoon joten se jäi silloin vielä kaukaiseksi haaveeksi. Talo piti rakentaa ja paljon muuta joten piti asioita todellakin prorisoida.

Muttta sitten alkoi pikkuhiljaa tapahtua. Vaimo vaihtui 2000 luvun alussa Venäläis syntyiseen Olgaan. Kuljetin häntä usein kauppaan ja kuten venäläisnaisilla on tapana, he pukeutuvat sangen näyttävästi. Eräänä päivänä Kiimingin K-aterian pihassa huomasin että olipas omistamani VW passatin etusuoja jo aika pahasti ruosteessa. Kun potkaisin lumipaakun eturattaan takaa maahan, huomasin sen mustan muovisen helmamuovin alta paljastuneen noin 50 cm pitkä ja kolme senttiä leveän ruosteisen pellin läpi ulottuvan reiän. Rouva nousi samalla autosta pitkävartisissa nahkasaappaissa ja turkiskauluksessa. Juuri sillä hetkellä minusta alkoi tuntumaan siltä, että rouvan ulkomuoto ei oikein sovi tähän ruosteiseen passattiin. Jotain uudempaa ja parempaa tai ainakin näyttävämpää kulkuvälinettä siis tarvittiin. 

Elettiin siis tässä kohtaa vuoden 2005 maaliskuuta. Passatti alkoi olemaan jo tiensä päässä. 1.6TD Turbo moottori oli vielä hyvässä kunnossa, mutta kori alkoi loppumaan.

Siitäpä sitten aloin etsimään uudempaa passattia ja sellainen löytyikin lähistöltä. Oliskohan ollut vuosimallia 1995 tai sinnepäin. Kaveri oli tehnyt passatin takakontiin filmivaneerista oikein asiallisen koiran kuljetus systeemin. Takapenkitkin oli poistettu ja pakettiautoksi katsastettu. Edullinen peli siis, mutta jotenkin sen auton katsomisen jälkeen tuli semmoinen omituinen, suorastaan kumma ja epämukava olo. Tuntui siltä että passatti nyt vain on sellainen auto, että joku voi saada päähänsä rakentaa sen sisään koirankopin. 

Viikonloppu tuli ja tein polttopuita rantteella kun sain sen älynväläyksen, joka teki minusta lopulta mersumiehen. Mersu se pitää nyt hankkia. Muuta mahdollisuutta ei ole. 

Illalla tutkin nettiä ja huomasin että 300 mersun kone on kestänyt hyvin viritystä, joten kyllä se silloin kestää normaali ajoakin paljon. 

Maanantaina nettiauton sivuille ja sieltä se löytyi. Etelä pohjanmaalta autoliikkeestä. Suomen halvin kolmesatanen farmari. Tiistaina ajelin sinne olikohan tervajoki nimiselle paikkakunnalle katsomaan autoa. Siitä oli tuulilasi rikki, takaiskarit sököt ja pakoputki poikki, joten katsoin viisaammaksi tuottaa se kotiin Kiiminkiin SE-Mäkisen autonkuljetusautolla. Muutenkin sitä piti kuukausi pajattaa ennenkuin sain sen liikenteeseen. Remonttia tehdessä ihmettelin sitä, että onpas nämä mersut tehty jämeristä osista verrattuna volkkariin. Tuulilasin vaihdettua ja takana olleen lommon korjaamisen jälkeen jätin passatin seisomaan ja aloin ajelemaan mersulla. Olihan siinäkin matkan varrella remonttia, mutta paljon pitempiä matkoja sillä ajoi ilman remonttia kuin volkkareilla. Isoimmat olivat jäähdyttimen vaihto ja alipainepumpun öljyvuoto, sekä takapyöränlaakerit. Kaikkiaan ajoin tuolla W124 mersulla 200.000km. Aikaisemmista ajokilometreistä ei ole tietoa, mutta epäilen sillä ajetun ennen minua 600-800 tkm. 

Tuossapa kuva noin vuosi siitä kun sain auton liikenteeseen. Metsäpalstalla oltiin käymässä rouvan kanssa. En omista omaa metsää, metsänhoitoyhdistyksen polttopuupalstalta allaoleva kuva. 

Mersun seuraava ”sähköinen sukupolvi” tuli taloon 2012

Tuolla W124 300D:llä ajettiin reilut seitsemän vuotta kunnes S211 kuume alkoi polttelemaan. Väykyn ohitin ruosteen pelossa. Tuo S211 on ruosteasuojattu avohammasratas rasvalla. Saksasta haettu v 2012. Varustettu ns. V-kutvosella. Olisin tietysti halunnut suoran kuutosen, mutta sellaista jossa ei ole SBC boksia, eikä automaattista vaihteenvalitsinta. Sellaista ei löytynyt suoralla kuutosella varustetuista S211 farkuista, joten tuohon oli tyytyminen. 

Hankin aivan ensimmäiseksi Mercedes autojen testauksessa tarvittavan laitteen jo muutamaa kuukautta aikaisemmin kun aloin etsimään S211 kopan mersuja. Se on tietokoneohjelma ja ns. MUX joka tuntee nimen Staar, sillä eihän ilman sitä noille voi itse mitään tehdä. Hankkimani Staar tietokoneineen oli mulla jo matkassa kun ostin tuota Saksassa. Hyvin on tuo auto pelannut, aluksi vaan katkaisin siitä hehkun, mutta muuten tuo on tähän mennessä ollut aivan loistava auto. Staarin avulla on helppo etsiä vikoja. Sanoisin, että vianetsintä on jopa helpompaa kuin vanhanaikaisessa W124 tekniikasta, vaikka monet vielä ylistävätkin vanhaa tekniikkaa. Onhan tuohon pitänyt viimeisen 200.000 kilometrin, (mitä itse siis olen ajanut) aikana vaihtaa vaikka mitä osaa mutta tyytyväinen olen edelleen. Vaihdettu mm. taka-akselille ilmapussit, iskarit, laturi, japanialaisvalmisteinen Denson kylmäainekompura, yksi pyörännapa jarrulevyineen, Boschin suuttimia ja niiden pohjatiivisteitä korjailtu ja kolme niistä uusittu. Webasto asennettu jne. Kaikkiaan kiesissä on nyt (tammikuu 2021) yli 800.000km mittarissa. Miljoonaa kohti ollaan siis menossa hyvää vauhtia.